”40 euroa. Onks se susta paljon?”

Ammattitaidosta se on ihan kohtuullinen hinta.

”No joo, totta.”

Lapuan talvinen keskusta maalautuu verkkokalvoille verrattain vilkkaana ja idyllisenä, arkirytmiään luotettavalla tahdilla suorittavana kylänä. Ensivilkaisun jälkeen tarkentuvat yksityiskohdat valottavat moninkertaisesti laiskoja stereotyyppejä monipuolisemman ja värikkäämmän ympäristön.

Vetoketjukorjauksen kohtalon läpikäynyt huppari kainalossa keskustan lämminhenkistä kahvilaa kohti kävelevä Chrysostom Chukwuma on keskellä ensimmäistä ammattilaiskauttaan. JBA-paidasta Lapuan Kobrien liigaryhmään täksi kaudeksi hypännyt ”Chuku” vietti viisi kautta Jyväskylässä, jonka aikana mies kävi läpi monta mäkietappia ja oppimisen kurvia. Kasvutarinan moninaiset vaiheet johtivat kuitenkin lopulta siihen, että monta kokemusta kypsempi ja viisautta kasapäin varastoon kerännyt koripalloilija parhaassa iässä pakkasi laukut ja siirtyi ammattilaiskentille.

Ennen kaikkea täysin valmiina tekemään sen seuraavan loikan.

– Ei nää pelit ole kuitenkaan sellaisia, että siellä kentällä olis jotenkin vaikea olla, Chukwuma vakuuttaa.

Hyppy Divari-A:sta liigaan on osoittautunut useille pelaajille valloittamattomaksi haasteeksi, mutta Kobrien tämän kauden tehokkaimpaan viisikkoon kuuluva pelaaja omistaa tarvittavat kuitit siitä, että istumapaikka on jatkossakin bisnesluokassa muiden ammattimiesten kanssa.

– Aika JBA:ssa on tietysti auttanut paljon siihen, että tähän oli valmis. Mutta, kuten sanoin jo kauan sitten, Korisliigaan pääseminen ei ole se juttu, vaan se, mitä siellä tekee.

Kobrien paras viiden pelaajan yhdistelmä on tällä kaudella ollut Chukun ja Antto Nikkarisen, Stokley Chaffee nuoremman, Christian Lutete neljännen sekä B.J. Raymondin viisikko, joka on voittanut kauden tähänastiset minuuttinsa 29 pisteellä. Viisi pinnaa, pari levypalloa, ensiluokkaista puolustamista ja kyky soluttautua osaksi mitä tahansa viisikkoa kuulostaa yhdistelmältä, jonka moni muukin joukkue ottaisi mieluusti riveihinsä.

– Jos mietitään pelkästään sitä, että miltä pelaaminen nyt tuntuu ja näyttää, niin kyllä mä henkilökohtaisesti tavoittelen tietysti sitä, että rooli kasvais tulevaisuudessa. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä, sitä varmasti jokainen pelaaja tavoittelee.

Kentällä homma todistetusti toimii. Miltä muu arki näyttäytyy korkeimmalla sarjaportaalla?

– Arki? No, mitäs se. Sama kuin Jyväskylässä. Treenit, kauppaan ja kotiin. Se on se kolmio mitä kierretään, Chukwuma naurahtaa.

– Ei vaan, pari treeniä päivään ja sit kun tekee kouluhommia niin kyllä se päivä alkaa olemaan siinä kohtaa paketissa. Aika Jyväskylässä auttoi kyllä näiden asioiden kanssa, arkirytmi ja tavat työskennellä on tosi samanlaisia. Ei ole tarvinnut sillä tavalla sopeutua tähän arkeen.

Kokonaisuutena ensimmäinen vuosi liigan kirkkaammissa valoissa on ollut siis onnistunut. Onnistumisia kentän puolella, arki rullaa mallikkaasti ja joukkueen tarjoama ympäristö on tähän hetkeen ollut parasta koripalloilijan ikää lähestyvälle Chukwumalle juuri oikea.

– Kobrat on organisaationa ollut ihan erinomainen, täällä on pelaajan hyvä olla. Tullaan jengin sisällä kaikki hyvin toimeen keskenämme, vahvistukset on hyviä tyyppejä ja porukassa on ollut hyvä henki alusta asti.

***

”Vain sillä on merkitystä, että mitä sillä mahdollisuudella tekee, kun se annetaan.”

Sykki-kasvatti saapui Jyväskylään alkusyksystä 2016. Henkilökohtaisella tasolla onnistuneen Divari-B kauden PuHun paidassa pelannut parikymppinen talentti, jolla olisi ottajia ollut varmasti lähempänä kotipesääkin. Muutto Keski-Suomeen herätti luonnollisesti kysymyksiä jossain piireissä ja kirvoitti huhuja, joita jokainen Hollywoodin ulos puskemia urheiluelokuvia nähnyt voi arvailla.

– Ei se kyse ollut siinä kohtaa mistään stereotyyppisistä ”huonoista piireistä” tai että mulla olis ollut ongelmia kentän ulkopuolella, Chukwuma muistelee.

– Mä olin vaan tosi kauan ollut jollain tavalla samassa paikassa ja samassa pisteessä. Mun vaihtoehdot oli muistaakseni käytännössä ToPo tai JBA ja siinä hetkessä piti tehdä jotain uutta ja päästä uuteen ympäristöön, uusiin maisemiin. JBA oli just sitä mitä tarvitsin.

Kauempaa arvioituna kaikki kansainväliseen koripalloon tarvittavat työkalut omistava Chukwuma oli pelaaja, jonka piti vain saada ”se jokin” kohdalleen. Löytää se kytkin, mikä käännetään ON-asentoon, jonka jälkeen onnistumiset seuraavat toisiaan kuin suomalaiset kanssaihmisiään ämpärijonossa.

Kesäaamun vaivattomuudella kentällä liikkuva, lattiasta hyppykepin jousilla irtoava ja hyppyheiton samettisella pehmeydellä saattava Chukwuma sai läpi juniorivuosien osakseen hehkutuksia Susijengi-potentiaalista, eikä syyttä. Koripallotaitojen hiominen ei kuitenkaan ole ainoa asia, jota nuoret pelaajat joutuvat käymään uransa murrosvaiheissa läpi.

Uuteen ympäristöön siirtyminen ei ole mutkatonta. Uusi joukkue, uudet ihmiset, uudet toimintatavat, uusi kaupunki. Asunnon etsiminen. Huonekalut. Kaikki, mikä liittyy koko elämän siirtämiseen.

– Tulin vähän varovaisesti paikalle. Mietin et ”Okei, Keski-Suomi, Jyväskylä. Mä en tunne ketään. Miten mun pitää nyt käyttäytyä, puhua ja olla?”

Sopeutuminen ja jatkuva mukautuminen johtaa pettävän helposti ensin varman päälle pelaamiseen. Jatkuva varmistelu ja riskien välttely johtaa omien vahvuuksien epäilyyn. Epäily johtaa epävarmuuteen.

Kentällä ja sen ulkopuolella.

– Koitin vaan olla astumatta kenenkään varpaille, Chukwuma muistelee.

– Pelaaminen näytti sit tottakai ihan samalta. Ylisyöttelin peleissä enkä halunnut ja lopulta edes uskaltanut ottaa omia ratkaisuja. Sit, kuten minkä tahansa asian kanssa, kun sitä teki riittävän kauan, siitä tuli tapa. Siihen jää jumiin. Menee helposti lukkoon.

Kehitys ja uuden oppiminen vaatii usein vanhoista, usein huonoista tavoista pois oppimista. Epävarmuus ja pieneksi itsensä tekeminen ovat tapoja siinä missä huolimaton levypallopelaaminen tai skriinien levottomin jaloin tekeminen.

NBA-tason lay-up pakettien opettelut tai heiton ongelmakohtien hiomiset kalpenevat sen työmäärän rinnalla, mitä henkiset ja ajatusmaailmalliset kehityskohteet osakseen vaativat. Eivätkä omista valinnoista riippumattomat takaiskut helpota työtaakkaa.

– Toista kautta edeltävänä kesänä tuli nilkkavamma, mikä sit vei yhden vuoden melkein kokonaan pois kaikesta, Chukwuma kertaa.

– Jotain tapahtu aina kun kausi läheni, alettiin käymään läpi uusia konsepteja ja pelitapaa ja yhtäkkiä mä menin taas vähän nurkkaan. Vaikka oli tosi varma fiilis kesän jälkeen. Puhuttiin tosi paljon siitä, että mistä se johtuu, mutta jälkeenpäin voi sanoa, että mä koitin edelleen vaan todella kovin ”pelata oikein”, etten vahingossakaan vaan mokaa mitään.

Haasteet harvoin asuvat mielessä yksin. Vaikeimpina aikoina vahvimpienkin mieliin ajautuu ajatus helpon uloskäynnin ottamisesta. Miksi nostaa päivästä toiseen itsensä esteiden yli vain löytääkseen edestään aavemaisella tavalla aiempia muistuttavia tuskailuja.

Omien ajatusten kanssa kaksintaistelu tuli tutuksi myös Chukwumalle.

– Kyllä niitä päiviä myös oli. Niitä hetkiä kun vaan mietti, että mikä järki tässä on? Joka kerta sitä asiaa pyöritteli ja jotenkin sit tuli aina kuitenkin siihen lopputulokseen, että ”tää on paras paikka just nyt”. Aina sen kuitenkin mietti niin.

Valmennus ei ollut tilanteelle sokea, mutta näin isojen asioiden kanssa ei kukaan ole valmis hetkessä. Eikä kilpaurheilu ole aina helpoin mahdollinen ympäristö kasvamisen ja kehittymisen vääjäämättä aikaa vievälle prosessille. Tulokset ovat ne, mitkä näkyvät ulkopuolelle ja aiheuttavat pahimmillaan sisäänsä syövällä tavalla paineita ja stressiä kaikille mukana olijoille.

– Asiasta puhuessa viesti oli aina, että ”anna mennä vaan”, että parempi se on vetää täysillä ja väärin kuin varovasti oikein. Samalla tää on kuitenkin kilpaurheilua, niin ei se ihan täysin niinkään mene ikinä vaikka miten haluais itse asiaa niin miettiä, Chukwuma muistuttaa.

– Eikä ne asiat olleet kenenkään muun syy. Kuten sanoin: Jokaisen pitää itse käyttää se mahdollisuus kun se annetaan.

Kehitystä tapahtui kaikesta huolimatta erityisesti hyökkäyspäässä jollain osa-alueella jokaisella kaudella. Lopputuloksena viimeisellä kaudella Chukwuma kirjautti pallolliseen vastuuseen nähden syöttökeskiarvon ja menetysten muodossa selkeästi parhaat lukemansa aikuisten sarjoissa.

Pelin ymmärtäminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen otti valtavia harppauksia viimeisten JBA-vuosien aikana.

Eikä sitä kehitystä löydetty pelkästään videolta ja koripalloharjoituksista.

***

”Mä oon aina ollut sellainen, että ajatus lähtee tosi helposti karkailemaan. Se voi helposti näyttää siltä muille, että mua ei kiinnostais joku asia tai jotain sellaista. Esimerkiksi jos mä vaikka katon leffaa, niin yhtäkkiä havahdun, että hetkinen, mitä toi hahmo just sanoi.”

Lukio-opinnot eivät sovi kaikille.

Jatkuva tiedon tulva ja uusien asioiden sisäistäminen lukemalla vaatii keskittymiskykyä ja asioiden lokeroimista oikeisiin paikkoihin. Jos informaatioruuhka on huomattavasti vilkkaampaa kuin sen lokerointivauhti, ei kapasiteetti riitä ja lopulta systeemi ylikuormittuu. Asioiden sisäistämisen vaikeusaste nousee mahdottomiin kertoimiin ja oppimisen haasteista tulee ylitsepääsemättömiä.

– Esimerkiksi matematiikan opiskeleminen on aina ollu todella vaikeeta mulle, Chukwuma myöntää.

– Hirveästi asioita, mitä pitäis pystyä lokeroimaan ja muistaa. Parhaimmillaan se oli aina pari tuntia tosi siistiä sit kun joku asia klikkas ja siihen pääs kiinni. Sit tulee vaan lisää, lisää ja lisää, ja lopulta se vaan hajoaa käsiin.

Koripallokentällä vastaavat haasteet liittyvät useimmiten kokonaisuuksien hahmottamiseen, toimimiseen niiden kokonaisuuksien sisällä ja useiden liikkuvien palasten seuraamiseen. Konkreettisia esimerkkejä ovat esimerkiksi pykälää monimutkaisempien hyökkäyspelien toteuttaminen tai pallottoman puolustajan roolissa toimiminen, jossa pitää olla kartalla pallosta, omasta pelaajasta sekä mahdollisista taktisista toimista joilla vastustaja koittaa hankaloittaa omaa tai muiden joukkuekavereiden elämää.

Kuten aiemmin todettiin, valmennus ei ollut sokea näille asioille. JBA:n päävalmentaja Mikko Tupamäki ja Chukwuma lähtivät puimaan asiaa pintaa syvemmältä. Opintojen rattaiden ruosteisessa etenemisessä ja pelikentällä tapahtuvan kokonaisuuksien prosessoinnin verkkaisessa vauhdissa nähtiin mahdollinen yhteys, joten tuuma vaihtui toimiin.

– Kun oppimisen haasteet tuli ilmi ja niitä puitiin, niin saatiin järjestettyä Chuku neuropsykiatrisiin testeihin, Tupamäki avaa.

– Sieltä sitten paljastui lopulta todella monta asiaa myös miehelle itselleen ja auttoi varmasti siinä, että hän myös itse pääsi käsiksi niihin asioihin, joiden kanssa ollaan tekemisissä.

Mitä testeistä lopulta paljastui?

– Kävi ilmi, että iso osa kaikista noista ongelmista johtuu siitä, että mulla on tosi lyhyt työmuisti, Chukwuma paljastaa.

– Se oli kaikin mahdollisin tavoin todella iso asia, kun oppi itse ymmärtämään ne syyt erilaisten haasteiden takana. Esimerkiksi jos ajatus lähtee karkaamaan, ja sitä kyllä tapahtuu edelleen, sen huomaa nykyään nopeasti. Sen pystyy katkaisemaan ja keskittämään ajatukset takaisin siihen mitä tekee.

Kentän ulkopuolella aikuislukion opinnot vaihtuivat Gradian tarjoamaan kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon Jämsässä. Sen valmiiksi saamisen jälkeen työn alle otettiin liikuntaneuvojan opinnot.

– Koulunkäynti oli ennen tosi ahdistavaa, pelkästään sen ajatuksen takia, että miten työlästä ja vaikeaa se on, Chukwuma pyörittelee.

– Kun pääsi alkuun niin toki ne asiat sai tehdyksi, mutta se tieto siitä, miten paljon työtä, vaivaa ja haasteita se prosessi piti aina sisällään, se teki pelkästä opiskelun ajatuksesta todella vaikean ja ahdistavan.

Kun löytää työkaluja itsensä syvempään tuntemiseen, nopeasti useammatkin asiat loksahtelevat paikalleen. Oman olemisen kiusana olevista peikoista tulee voitettavia vihollisia, kun niitä oppii käsittelemään.

Kun oppimisesta tulee itsensä hallitsema työmaa, tulee työskentelystä myös monin kerroin mielekkäämpää ja haasteista tulee hallittavia, onnistumisiin johtavia ponnisteluja. Onnistumiset kasvattavat intoa ja lopulta positiivinen kierre jahtaa omaa häntäänsä jokaisen elämän kulmakiven ympärillä.

Missä vaiheessa opinnot sitten ovat?

– Loppusuoralla. Viime aikoina oon vetänyt esimerkiksi vähän vanhemmalle väestölle suunnattuja jumppia. Vesijumppaa ja sellaista. Ja mä oon oikeasti tykänny siitä. Se on erilaista, mut se on kivaa.

Oppimaan oppiminen kuulostaa tärkeilevien, omaa metaforallista viittaansa kiillottavien ihmisten egonpönkittämispuheelta, mutta ei se pelkästään sitä ole. Konkreettisella tavalla kentän ulkopuolella näkyneet asiat kulkivat käsi kädessä koripallokentällä tapahtuvan oppimisen kanssa.

– Myös koriksen saralla selkeästi isoimmat kehitysaskeleet otin JBA:n vuosina nimenomaan siinä, että miten mä ajattelin ja opin ymmärtämään peliä, Chukwuma huomauttaa.

– Missä mä olen kentällä, miksi, mitä mä voin ja mitä mun kannattaa tehdä? Mihin asioihin kiinnitän huomiota, kun katson peliä vaikka videolta. Ennen keskityin vain palloon, nykyään katson enemmän isommassa kuvassa, mitä ”actioneita” tapahtuu, miksi niitä tehdään ja miten ne vaikuttavat peliin. Sitä, miten kaikki pienet asiat vaikuttavat kokonaisuuteen.

***

Päävalmentaja Tupamäki kävi vuosien aikana kliseiseltä kuulostavat lukemattomat juttutuokiot nuoresta talentista ammattikenttiä valloittamaan lähteneeksi pelaajaksi kasvaneen Chukwuman kanssa. Pelkkiä ylävitosia ja puujalkavitsejä ei vuosien aikana heitelty. Isot asiat käsiteltiin niiden vaatimalla vakavuudella.

Kehittymisen ja oppimisen ensimmäiset askeleet ovat aina epämukavia. Uuden taidon oppiminen vaatii jonkun sellaisen asian tekemistä, mitä ei vielä hallitse. Kukaan ei näytä hyvältä tehdessään jotain, mitä ei vielä osaa. Yhtä lailla ihmisenä kasvaminen vaatii epämukavien asioiden, epämukavien tunteiden käsittelyä. Kukaan ei mielellään tee jotain, mihin yhdistyy epämiellyttäviä, ikäviä ja isoja tunteita.

Se vaatii vahvan ihmisen ja vahvan tuen, jotta niihin asioihin pääsee oikeasti, merkittävällä tavalla käsiksi.

– Koko homma lähti avautumaan pitkälti varmaan siitä, että Chukun kanssa otettiin tosissaan ja ajan kanssa käsittelyyn ne haasteet, mitä miehellä oli opiskelujen kanssa ja kohdattiin ne ongelmat ja ikävät tunteet mitä ne tottakai herättivät, Tupamäki muistaa.

– Chuku otti hemmetin hienosti siitä koko oppimiseen ja opiskeluihin liittyvästä asiasta omistajuuden. Monta muuta asiaa käsiteltiin pitkän kaavan mukaan samalla, eikä ne kaikki olleet pelkästään iloisia asioita.

Vierestä nuoren miehen kehityskaarta viiden kauden ajan seurannut Tupamäki ehti käymään ennen Chukwuman viimeistä kautta myös keskustelun, jota ei Kobrien paidassa vastustajien elämästä tuskaista tekevää pelaajaa katsellessa osaisi arvata.

– Kaiken sen jälkeen innostus opintoihin kasvoi ensimmäistä kertaa elämässä jopa niin suureksi, että hetkellisesti mietittiin, että onko koripallo enää edes se asia elämässä johon haluaa panostaa eniten, Tupamäki valottaa.

– Lopulta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä se vielä on, mutta luonnollisesti kaikki ympärillä tapahtunut antoi myös ihan eri perspektiivin tarkastella asioita. Suhtautuminen kokonaisuuteen varmasti muuttui paljon.

Jos Chukwuma oppi itsestään paljon ihmisenä ja pelaajana, oppi myös Tupamäki. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuten sanotaan, eikä sanonta tässäkään yhteydessä kaiu tyhjänä.

– Samalla kaikki tapahtunut vaikutti tietysti myös siihen, miten itse pystyin valmentajana näkemään Chukun kentällä valmennustilanteissa. Miten pystyin suhtautumaan, jos joku asia näytti aiheuttavan ongelmia. Kaikki loksahti tietyllä tavalla paikalleen.

Itsensä tuntemaan oppiminen on valloittavan voimaannuttava asia. Paikalleen loksahtaneet palaset valaisivat tulevaisuuden näkymiä ennennäkemättömän kirkkaasti, enää piti lähteä kulkemaan sitä polkua mikä tuntui omimmalta.

– Ruvettiin sitten pienten palasten kautta kokoamaan pakettia kasaan, niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Ajatuksella, että ihan jos vaikka nilkan liikkuvuutta pitäisi lisätä, niin pieniä asioita kerrallaan riittävän kauan tekemällä se asia saavutetaan, Tupamäki vertaa.

– Samoilla periaatteilla mietittiin kentän ulkopuolisia asioita ja tultiin nopeasti esimerkiksi siihen lopputulokseen, että aikuislukion opinnot ei ehkä ole niitä, joihin kannattaa aikaa uhrata hirveästi.

Mainitut palasten loksahtelut eivät räjähdysmäisesti nostaneet Chukwumaa 30 pisteen triplatupla-koneeksi, mutta reitti seuraavalle tasolle piirtyi selkeämmin pelaajalle ja valmentajalle. Työkalut olivat olemassa, niitä piti vain hioa ja kohdistaa ne oikeisiin tehtäviin.

– Oman identiteetin hahmottuminen ja kirkastuminen näkyvät luonnollisesti kentän ulkopuolella, mutta myös parketilla. Jos joskus saattoi pisteiden tekeminen olla merkki tehokkuudesta ja onnistumisista, niin JBA:n loppuaikoina Chukun identiteetti kentällä oli rakentunut joukkueen parhaan puolustajan rooliin ja kyllä se sama näkyy edelleen Korisliigan puolella myös, Tupamäki iloitsee.

– Mies otti omistajuuden omasta kehityksestään täysin uudella tavalla ja kantoi vastuuta enemmän sekä vahvemmin kuin aiemmin. Sillä tiellä ollaan edelleen.

***

Chukwuman matka maan korkeimmalle tasolle on kullan arvoinen opetus siitä, miten kiirettä ei pidä päästää rattiin kehityksen valtatiellä. Opetus siitä, miten periksiantamattomuus ja vahva tukiverkko antavat pohjan ponnistaa ihan mihin tahansa. Opetus siitä, miten mahdollisuudesta otetaan kaikki irti.

Vahvinkaan tukiverkko ja ympärillä oleva apu eivät kuitenkaan ketään kuljeta maaliviivan yli. Tuskaisimpina itsensä kanssa taistelun hetkinä helpon reitin houkutus on joskus vastaansanomaton, kun vaikea ja pitkä tie on se joka johtaa tavoitteiden luokse. Chukwuman matka ei todellakaan ole ollut lyhyt, kevyt, eikä se ole kulkenut helpoimman reitin kautta.

Sinnikkyys ja periksiantamattomuus kantoivat myrskyisimpien hetkien läpi.

– Kyllä se on tullut ihan kasvatuksesta ja se on ollut mukana ihan lapsesta asti, Chukwuma pohtii.

– Joskus on tullut mietittyä, että helpompaahan se olis ollut jättää homma kesken ja luovuttaa. Se tuntuu kuitenkin niin väärältä, että ei se ole ollut oikeasti vaihtoehto. Ei se ole oikeastaan ikinä ollut.

Ajatus kiireestä resonoi kuitenkin Chukwumassa. Nuorena väylä kirkkaisiin valoihin oli, kuten kaikilla isoja unelmia päiväunissaan elävillä, niin selvä ja suora. Kiitorata auki ja hanaa. Jos likimain samoihin ikäluokkiin kuuluvia pelaajia eteni liigaympyröihin, oli selvää, että sinne omakin tie on viemässä ennemmin kuin myöhemmin.

– En muista mikä maajoukkueleiri se oli, mutta (Mikko) Larkas sanoi mulle, että näkee mulla potentiaalia erinomaiseksi Korisliiga-pelaajaksi, Chuku kaivelee.

– Mun kysymys mun päässä oli vaan, että ”mikä hemmetin Korisliiga, mistä sä puhut?”. Mä olin omassa päässä menossa NBA:han.

Kierrepalloja eteen kasapäin heittänyt ura on opettanut skaalaamaan odotuksia ja käsittelemään epäonnistumisia. Erityisesti jälkimmäisen kanssa mies paini ja teki töitä paljon JBA-vuosina, eikä tuloksetta.

– Epäonnistumisten käsittely oli yksi isoimmista asioista, minkä kanssa kehityin Jyväskylässä. Joskus nuorempana ohiheitto tai mikä vaan epäonnistuminen jäi vaivaamaan tosi pitkäksi aikaa, Chukwuma myöntää.

– Toki myös se oli prosessi. Alkuaikoina se meni siihen, että jos tuli epäonnistuminen, saattoi miettiä ihan suoraan, että ”ihan sama, ei kiinnosta”. Eikä sekään ole oikea tapa, ettei välitä. Kun kävi molemmat ääripäät läpi ja sai apua asioiden käsittelyyn, niitä tunteita osaa käsitellä paljon terveemmin.

Kasvun mentaliteettia huokuva ja itsensä kanssa silmämääräisesti täydellisen sinut Chukwuma on päällisin puolin sama ihminen kuin Jyväskylään syksyllä 2016 saapunut nuorukainen. Kuoren alla asuu kuitenkin vahvuuksia vankistanut sekä omat haasteensa hyväksynyt ja selättänyt aikuinen ammattilainen.

Reflektointi on arvokasta ja opettavaista. Nuorille urheilijan ja ihmisen aluille tärkeä, herkästi käsistä kasvun vaiheissa lipsuva ohjenuora on Chukwuman mielessä Jyväskylän vuosia muistellessa.

– Toinen iso asia minkä oppi on varmasti se, että uskaltaa olla rohkeasti se, kuka on. Se on asia mikä tulee varmasti monelle iän ja kokemusten myötä, mutta se on yksi iso juttu minkä opin vuosien aikana. Se on auttanut täällä.

Mitä seuraavaksi? Divarista on valmistuttu, opinnot etenevät sujuvalla tahdilla, mahdollisuus liigauraan on ansaittu ja se on käytetty tähän asti ensiluokkaisella tyylillä ja taidolla. 25-vuotiaana Chukwuma on vasta astumassa koripalloilijan parhaiden ikävuosien kynnykselle. 

– Korisliiga on nyt hyvä. Tietysti jokainen tavoittelee sitä, että kehittyy ja sitä kautta kasvaa isompaan rooliin, Chukwuma linjaa.

– Jos kehitys jatkuu, niin tartutaan mahdollisuuksiin mitä tarjotaan. Jos se olis joskus ulkomailla niin se olis mahtava juttu, mutta nyt ollaan hyvässä paikassa. Täällä on todella hyvä olla just nyt.

Määränpään saavuttaminen, ammattitaidon hiominen ja itsensä löytäminen eivät tule ilmaiseksi. Niillä on hintansa. Muutama vuosi Jyväskylässä olisi joskus voinut tuntua paljolta nuoresta talentista.

Ehkä se oli ihan kohtuullinen hinta.