Kristika vs. JBA – Turku On Suomen Turku

//

Nyt se alkaa! Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkue matkustaa sunnuntaina Miesten 1-Divisioona A:n avausotteluun Turkuun. Vastaan asettuu sarjanousija Kristika. JBA ei ole sarjanousija. Nämä ovat ottelun lähtökohdat.

Viime kauden päätteeksi Divari-B:n finaaleihin tiensä selvittänyt Kristika jäi finaalisarjassa kakkoseksi, mutta lunasti finaaliesiintymisen ansiosta paikkansa Divari-A:han täksi kaudeksi. Nousijajoukkueen leiman ei sovi antaa silti hämätä, sillä laatua turkulaisten kokoonpanosta löytyy enemmän kuin tarpeeksi.

Yhden miehen joukkueista ei voida Divari-A:ssa puhua. Mutta. Voi herrajjumala minkä tason etukentän seppä Mikael ”Ässä” Sandberg on.

Viime kaudella Divari-B:ssä Ässä möyhensi 20,4 pisteen, 9,8 levypallon, 3,5 syötön, 1,4 riiston ja 1,7 torjunnan keskiarvoilla. Ei noissa lukemissa mitään järkeä ole, mutta listattiin ne nyt tuohon kuitenkin kaikkien hämmästeltäväksi.

Ässällä on myös noin 42 vuotta kokemusta Korisliigasta ToPon, Vilppaan ja Pyrinnön paidasta. Eri ikäkausimaajoukkueissa sekä miesten haastajamaajoukkueessa Ässä on pelannut 89 matsia. Ässä on myös donkannut Pyynikin koritelineen säpäleiksi pelkällä mentaalisella ylivertaisuudellaan.

210-senttinen Ässä on siitä ikävä hahmo korisparketilla, että 26-vuotias mies naulasi viime kaudella kolmosensä pussukkaan 40,1% tarkkuudella. 5,6 yrityksellä ottelua kohden. Ei näissäkään lukemissa mitään järkeä ole, mutta tuossa ne nyt ovat olemassa kuitenkin.

Sandbergin lisäksi Kristikan rosterista löytyy laatua monenkin valtiomiehen toimesta, mutta nopeina nostoina mainittakoon 194-senttinen laituri Tomi Lommi ja takamieskaksikko, 188-senttiset Santeri Latvala ja Eero Innamaa.

Innamaa oli Sandbergin jälkeen Kristikan ahkerin pisteiden tehtailija viime kaudella 18,6 pisteen keskiarvollaan. Monipuolinen pelinjohtaja repi käsinahkoihinsa myös 5,5 levypalloa ottelua kohden ja pyöritteli siinä sivussa vastustajien puolustussapluunoita solmuun 5,0 syötön ottelukohtaisella keskiarvolla.

Lommi on KTP:n kasvatti, joka kirjautti viime kaudella Kristikan paidassa keskiarvoikseen 12,0/3,9/3,1 syöttöä, pussittaen kolmosensa 36,4% osumatarkkuudella. Latvala on Vimpelin Vedon kasvatti, jolla on 107 ottelun verran liigakokemusta Kauhajoen Karhusta sekä Loimaan Bisonsista. Viime kaudella tarkkakätinen Latvala pelasi paikallisvastustaja Uran riveissä 10,5 pisteen ja 3,4 levypallon keskiarvoilla. Pussitti muuten kolmoset 36,7% tarkkuudella.

Kannattanee hoitaa lähestymiset ihan loppuun asti näitä turkulaisia vastaan.

JBA:n leirissä on harjoiteltu kuin viitasudet. Tai syöty kuin viitasudet. Tehty asioita kuin viitasudet, se on varmaan se viestin ydin tässä. Viitasudet tekee asioita kuulemma korkealla intensiteetillä.

JBA:n treeneissä on puhuttu myös aaseista, käärmeistä, pöllöistä, mehiläisistä ja kukkasista. Ville ”Suosikki Vain Elämää –päiväni oli ehdottomasti Sannin, koska Sanni on ihana” Lehtonen on näiden metaforakuvausten vuoksi perustamassa pien-eläintarhaa parvekkeelleen. Koska pitäähän ihmisellä olla harrastuksia. Samalla tämä selittää huhut siitä, että Ville olisi viikonloppuisin ”metsästämässä kissoja” Jyväskylän keskustassa.

Kissametsästä puheenollen. Ei tästä kyllä saa mitenkään näppärää siirtymää Lappeenrannan Catzin kautta Namikaan ja Timi Puittiseen. Mutta ”SPIN MUUUUUUV” Puittinen on uuden askelsäännön myötä täysin pysäyttämätön luonnonvoima, joka vain odottaa irti pääsemistään. Turussa kannattaa jo nyt pultata kaikki arvotavarat lattiamateriaaleihin kiinni, koska Puittisen käynnistämä pyörremyrsky ei välttämättä ihan sunnuntain aikana rauhoitu.

Miikka ”Muskelimaila” Marttinen ei löydy syystä tahi toisesta basket.fi –sivusto-osoitteessa JBA:n kokoonpanosta, MUTTA EI HÄTÄÄ. Mara on ainakin viime kuuleman mukaan kuitenkin joukkueen jäsen edelleen. Vaikka mies muiluttikin perjantain harjoituksissa Samuli ”Kohtelias Mies” Ojan naamalle erittäin kitkerän hook-heiton. Tämän suorituksen arvosta myös kerrottiin Samulille koko matka puolustuspäähän. Ja seuraavaan hyökkäykseen. Ja kotiin.

Chrysostom ”What’s cooler than being cool?” Chukwuma sen sijaan pysäytti samaisissa perjantain harjoituksissa ajankulun harhautuksellaan, jonka jälkeen seurasi vastaansanomattomalla vääjäämättömyydellä nailonsukkaan putoava fadeaway-jumpperi. Aika on kyllä oikeastaan abstrakti käsite, eikä sitä voi pysäyttää eikä siihen saa koskaan oikein kunnolla otetta. Huominen on aina huomenna, eikä sitä kukaan koskaan saavuta. Historia on aina historiaa ja tässä hetkessä eläminen on lahja, josta meidän jokaisen pitää osata nauttia samalla antaumuksella kuin Chuku nauttii Espresso Housen ensiluokkaisesta Caramel Lattesta (silloin kun se vielä on lämmintä).

Roskapöntöt! Ensinnäkin, Jere ”Pihvisetä 2” Luoma on muovannut VANHOILLA PÄIVILLÄÄN itsestään suomikoriksen vastauksen Nikola Jokicille. Mies syöttää palloa kuin kiero ja hieman näädähtävä enkeli. Se on puhdasta taidetta kun Luoma from Laukaa operoi syöttöjä takaoviin täysin mahdottomista raoista.

Toiseksi, Kalle ”Jukka Matisen Karvainen Reinkarnaatio” Peltonen on suomikoriksen vastaus Dirk Nowitzkille. Koska molemmat juoksevat kuin vanha mum- siis molemmat heittävät nykyään kuin blondi, saksalainen, wienerschnitzelistä nauttiva enkeli.

Valttei ”Valkosuklaa” Leppänen on viettänyt syksyn kylmät ja pimeät illat osaksi suorittamassa asepalvelustaan ja osaksi JBA:n treeneissä. Samalla miehen omatoimiset myöhästelyt harjoituksista ovat vähentyneet minimiin. Näiden välillä on varmaan joku korrelaatio. Osasinkohan käyttää sanaa ”korrelaatio” oikein?

Näissä jutuissa ei enää pilkata Lappeenrantaa. Tai ei kyllä ole ennenkään pilkattu, mutta älkää nyt välttämättä lähtekö tarkastamaan asiaa. Anton ”Andre 3000” Kankaanpää on tämän kauden JBA-miehistön uusi kasvo, mutta miehen Lappeenranta-menneisyys ei vaikuta tähän millään tavalla. Nyt näitä lappeenrantalaisen koriskoulun kasvatteja on JBA:n organisaation sisällä jo kuitenkin kolme. On syytä vain todeta, että Lappeenranta on ihana kesäkaupunki ja atomeja sekä vetyjä voisi aikuinen ihmislapsi syödä vaikka joka lounaalla.

JBA:n kapteeni Robert ”Kauas on enemmän matkaa jos määränpää on vain metafora ja koskaan ei oikeasti voi tietää, että kuinka monta prosenttia matkasta on kuljettu, mutta oikeasti olet ehkä jo perillä” Juvonen on koko kesän lukenut kirjoja. Ja harjoitellut. Mutta enemmän Robi on kyllä lukenut kirjoja. Robi on koko maailman parhaita ihmisiä, mutta voi jeesus se on välillä aivan liian iso ajattelija.

Onko JBA sitten valmis Kristikan kohtaamiseen? Onko ylensyöneen mäyräkoiran suolisolmu helppo aukaista?

Kyllä te tiedätte.

P.S. Kaikki ottelut katsottavissa livekuvana Fanseatilla ja Elisa Viihteeltä!

P.S.S. Ensimmäistä kotiherkkua luvassa jo keskiviikkona 4.10 klo 18:30 kun Monnarille matkustaa nimikaima HBA!