20-vuotiaiden naisten EM-kisat ovat käynnissä Unkarin Sopronissa, jossa Suomi kilpailee A-divisioonassa maanosan kovimpia joukkueita vastaan. Mukana Suomen joukkueessa on, kuka muu muka, kuka, kuka muu muka? Tietysti Lehtisaaren oma, Sara-Sofia ”Sarkku” Mikkonen.

Viime kesänä ensimmäiset viralliset maajoukkueleiritykset 18-vuotiaiden ikäluokassa vyölleen saanut Sarkku veti menneen kauden Naisten Divarissa siinä määrin väkevällä otteella, että runkosarjan päätteeksi S-S Mikkosen nimi komeili Divarin syöttötilaston kärjessä. Luontaisena jatkumona tuosta, kolahti postilaatikkoon kutsu 20-vuotiaiden kesän leirityksiin.

Minkälainen kesä on ollut?

– Se on, niinku, menny. Koko ajan vaan tapahtuu, Sarkku naurahtaa.

Kesän ohjelma alkoi parikymppisillä virallisesti kesäkuun alussa. Neljä leiriä, muutama treenimatsi ja EM-kisat, siinä on setti joka on maalissa viimeistään 17. päivä heinäkuuta. Ei Sarkku kaukana totuudesta ole. Koko ajan tapahtuu.

– Aika rankka putkihan tässä on ollut, mutta kyllä mä oon tästä nauttinut täysillä, Sarkku toteaa.

– Hirveästi ei ole ehtinyt fyyisesti eikä henkisesti huilaamaan, mutta ei tässä vaiheessa myöskään tunnu siltä, että haluais valittaa.

Onko kansainvälinen koripallo täynnä glamouria ja yleellisyyksiä? Miltä Sopron näyttää? Kumpi vie pidemmän korren, Lehtisaaren Kuntotalo vai Aréna Sopron?

– No. Unkari on kiva. Hotelli on…hotelli. FIBA:n valokuvaussessio oli matkan epänautinnollisin hetki, Sarkku niputtaa.

– Ja faktahan on se, ettei maailmasta ole vieläkään löytynyt Kuntsikkaa parempaa kenttää.

Arvokisojen ensikertalaiselle ja koripalloelämässään ensimmäisen kerran ottelutapahtumassa maajoukkuepaidan tänä kesänä päälleen pukenut pelaaja harvoin nousee välittömästi parrasvaloihin. Toisaalta, harva meistä on Mikkosen Sarkku, joten miksi olettaisimme tarinan tämänkään juonteen kulkevan tavanomaista polkua.

Kisojen avausottelu Belgiaa vastaan kulki ounastellun tasaväkisissä merkeissä päätösjakson pääsuoraa kohti. Head Coach Pekka Salminen kaivoi jokerikortin mittatilattujen pöksyjensä takataskusta ja väkevät minuutit kahdella aiemmalla pyrähdyksellään kentällä vetänyt #20, Mikkonen, parketille.

Alle kolme minuuttia kellossa, Suomi pisteen tappiolla ja ensimmäinen palloskriinitilanne, stepback naruihin. Paneelin kautta, mutta pisteitä tulee yhtäläinen määrä kuin muistakin irrotuksista.

Belgia kuittaa vielä kerran tasoihin, mutta Suomi siirtyy vapaaheittoviivalta pisteen johtoon. Päätösminuutilla yhdellä jos toisellakin kotisohvaurheilijalla alkoi perspiraatio nostaa intensiteettitasoa kansainvälisille kertoimille, mutta toiset meistä pysyivät vähän tyynempinä. Se on nimittäin niin, että Kuntsikalla on mielikuvissa pelattu ja voitettu näitä pelejä isompien yleisöjen ja kovemman metelin säestämänä kuin mitä nämä EM-kisat pystyvät tarjoamaan.

Totuus on myös se, että tämä oman ympäristönsä jokaisen osatekijän onnistumisesta taakkaa harteillaan kantava nuori urheilija on käynyt läpi suunnattoman pitkän ja raskaan tien tähän pisteeseen päästäkseen. Matkaan suhteutettuna päätösminuutin painekattila EM-kisoissa on palkinto, ei haaste.

33 sekuntia kellossa. Kati Ollilainen ajaa.

Syöttö Belgian vaihtopenkin ja villisti elehtivän belgipäävalmentajan eteen.

Sarkku Mikkonen, lennokas koppi, päätyrajasta läpi niin, että humina käy. Väkivahva puolustajan liiveihin uinti, lay-up pehmeästi sisään ja virhe päälle. Vapari pussiin.

Game over.

Pallon tippuessa sukan läpi koko muu Suomen joukkue oli valmis räjähtämään liekkeihin, eikä väkevämpiä tuuletuksia ole turnauksessa sitä ennen tai sen jälkeen nähty. Sarkku, tapahtumien keskellä, oli juuri sellainen kuin Mikkosen Sarkku nyt on. Valokeilaa ei etsitä, eikä siitä varsinaisesti nautita, mutta aina ollaan kuitenkin tapahtumien ytimessä.

– Matsin jälkeen, silloin oli kyllä aika hyvä fiilis. Aika tosi hyvä fiilis. Ehkä mua vähän hymyilytti pelin jälkeen, kun sain lukea tuttujen viestejä, Sarkku kertoo.

Näitä hetkiä varten on tehty lukematon määrä töitä ja uhrattu paljon. Töitä ja uhrauksia on tehty silloinkin, kun unelmat ovat näyttäneet nuoren urheilijan alun silmissä saavuttamattoman kaukaisilta. Jokunen kyynelkin on matkan varrella tiputettu.

– On niitä vaikeitakin aikoja ollut. Joskus on ollut hetkiä kun on miettinyt, että tuleeko tästä ikinä mitään, tai, että onko tällä mitä mä teen oikeasti mitään väliä, Sarkku avaa.

– Tän kesän aikana on saanut huomata onneksi, että kyllä tämä kaikki tehty työ ainakin johonkin asti on riittänyt.

On se johonkin tosiaan riittänyt. Neljässä ottelussa keskimäärin kahdeksan minuuttia pelannut EM-kisojen ensikertalainen on kirjauttanut 4 pistettä ja yhden koriin johtaneen syötön ottelua kohden, ollen joukkueen selkeä ykkönen +/- tilastossa, neljän ottelun keskiarvon ollessa +7,3.

Epävirallisen, tiedotusosaston mustasta vihkosta löytyvän tilastoanalytiikan mukaan hyökkäykset joissa Sara-Sofia Mikkonen on käyttänyt palloskriinin ”tositarkoituksella”, ovat tuottaneet 15 yrityksestä 18 pistettä. Valveutumattomammille lukijoille tiedoksi, lukema on kansainvälisen vertailun kestävä.

Mikkosen monivuotisen ja monivivahteisen koripallotaipaleen matkan varrelle on mahtunut monenlaista merkkipaalua ja virstanpylvästä. Nouseeko joku hetki ylitse muiden?

– Pari kautta sitten, kun saatiin Tallink-turnaukseen kutsusarjan paikka takaportin kautta, niin se turnaus on jäänyt jotenkin kirkkaimpana mieleen, Sarkku pohtii.

Harjoitusturnaus? Ei paikka maajoukkueessa EM-kisoissa, ei ensimmäiset maajoukkueleirit, ei ensimmäiset naisten divarimatsit?

– Me oltiin tehty niin pitkään niin kovin hommia, että sit kun se yhtäkkiä siellä näkyi yhden viikonlopun aikana se monen vuoden työ niin se oli oikeasti iso juttu. Pelattiin todella hyviä matsea jengejä vastaan, missä oli junnumaajoukkuepelaajia useita. Capitalsia vastaan hävittiin finaali jatkoajalla, mutta se viikonloppu oli sellanen, mikä antoi uskoa siihen, että tästä oikeasti voi tulla jotain, Sarkku kertaa.

– Ja vaikka tämä ei varmaan monessa muussa paikassa ole mikään ”juttu”, niin me voitettiin Honka. Se oli eka kerta varmaan kenellekään meistä ja se tuntuu hölmöltä sanoa nyt, mutta se oli sellanen selkeä merkki siitä, että eteenpäin on ihan oikeasti menty.

Kaksi edellistä kautta Naisten Divarissa antoivat Sarkulle ja muille JBA:n pelureille mahdollisuuden kilpailla entistä korkeammalla tasolla, eikä oppimisen mahdollisuutta heitetty hukkaan. Molemmilla kausilla keväällä kauden parasta koripalloaan pelannut ryhmä vei menneenä keväänä puolivälieräsarjan HNMKY:ta vastaan ratkaisevaan kolmanteen otteluun, mutta paukut loppuivat tällä kertaa kesken.

Oppimisen ja kasvamisen ympäristönä kaksi edellistä kautta ovat kuitenkin olleet erinomaisia. Kun vastapuolella on vilissyt parhaimmillaan Vilma Kesäsen, Lotta Aaltosen, Ellen Järvisen ja esimerkiksi EBT:n ja ToPon liigapelaajien kaltaisia vastuksia, on tasonmittausta saanut tehdä melkein viikottain äärimmäisen kovassa seurassa.

Tilanteen kruunaa se, että Gradian ja Kypärämäen tarunhohtoisilla parketeilla treenikavereina on ollut muiden lisäksi Titta Lepistön ja Annika Aarrejoen tasoista sparrausta.

– Mä olen saanut älyttömästi apua ja oppinut tosi paljon Titalta. Koripallosta, mutta myös johtajana toimimisesta ja vastuun kantamisesta, Sarkku huomauttaa.

– Treenikavereista jotka on auttanut tähän pisteeseen pitäis kyllä listata varmaan tosi monta nimeä. Annikan kanssa just juttelin ennen kisoja jonkun leirin jälkeen, että tosi kiva, kun joutuu koko ajan vetämään yhtä kovaa kuin sen kanssa omissa treeneissä. Että on se ainakin auttanut viimeisen parin vuoden aikana tosi paljon.

Jos taannoinen Tallink-turnaus herätti joukkueen ja samalla oman kehityksen suhteen, onko kuluvan kesän maajoukkueleireillä tapahtunut samanlaisia heräämisiä?

– Tottakai se on antanut ainakin sellaisen vahvistuksen sille, että on tehnyt asioita riittävän hyvin kun pärjää tälläkin tasolla, näin hyviä pelaajia vastaan. Ehkä tärkeimpänä vielä se, että pystyy pelaamaan omanlaista korista ja pärjäämään sillä, tuomaan jotain erilaista maajoukkuetasolle asti, Sarkku summaa.

Eli käyttämään, anteeksi, hylkäämään palloskriinejä aina kun se vain mahdollista on?

– Aina hylätään kun siihen on mahis, Sarkku hymyilee.

– Mun tavoite on tehdä muiden pelaamisesta helpompaa ja luoda muille mahdollisuuksia onnistua. Jos joukkue onnistuu niin mä koen itse myös onnistuneeni.