Yksi donkki marraskuussa 2022 muutti kaiken. Kolme vuotta myöhemmin Panu Blomgren on takaisin kentällä – vahvempana, kypsempänä ja valmiina johtamaan nuorta JBA-ryhmää kevään ratkaisupeleihin. Paluu ei ollut vain kuntoutusprosessi, vaan matka, joka muutti miehen suhtautumisen peliin ja elämään.
Nuoren urheilijan elämässä kolme vuotta on pitkä aika. Eteenpäin katsoessa se tuntuu urheilijalle itselleen usein olevan kuitenkin kovin lähellä, vauhdin kasvaessa kun horisonttiin tuntuu ylettävän kädellä. Fyssarin pöydältä ja kentän laidalta oman joukkueen harjoittelua, pelaamista, haasteiden kanssa painimista ja niiden yli pääsemistä seuratessa kolme vuotta tuntuu kuitenkin iäisyydeltä. Se iäisyys on nyt taustapeileissä ja Panu Blomgren on takaisin parketilla, elävänä esimerkkinä sinnikkyydestä, periksiantamattomuudesta ja päättäväisyydestä.
Donkkiin hyppääminen. Sama suoritus, joita oli pelitilanteissa nähty kasapäin syksyn aikana. Pelivauhdissa. Ihmisruuhkan keskeltä, vähän väsyneenä, kilpailutilanteessa. Napsahdus ei tapahtunut yhdessäkään niistä.
Tyhjään kenttään. Puoliajalla. Yksi miljoonasta huolettomasta hypystä.
Naps.
– Ensin luulin, että reisi vaan revähti tai jotain vastaavaa. Kyllä mä pystyin kävelemään autollekin. Vasta kun lääkärissä pyydettiin nostamaan jalka sängylle enkä saanut sitä nousemaan, tajusin, että nyt on jotain vähän pahemmin pielessä, Panu kertaa marraskuista iltaa vuonna 2022, joka loppui koripallon osalta puoliajan lay-up jonoon Espoonlahden Urheiluhallilla.
Nousukiidossa ennen pysähdystä
Ne lukijat jotka eivät olleet näkemässä tai ovat unohtaneet muistojen lehtien sivujen väliin kirkkaimmat kuvat syksyn 2022 Panu Blomgrenista, virkistetään sitä muistia ja ravistellaan niitä lehtien sivuja.
Omassa kenttäpäässä Divarin parhaita ja absoluuttisella varmuudella ainakin monipuolisin puolustaja. Puolustuspään spesialisti jonka pystyy lyömään päällystakiksi vastustajan parhaalle pelaajalle, pelasi tämä vastapuolen ykkösluokan uhka mitä tahansa pelipaikkaa koripallokentän rajojen sisäpuolella. Ainoita rehellisiä divarikartan sveitsiläisiä linkkuveitsiä.
Urheilija, joka omalla olemuksellaan muuttaa koko koripallopelin dynamiikan ja tunnun kentälle astellessaan. Hyökkäyksessä kaukoheittouhkaa riittävästi pitääkseen puolustukset varpaillaan. Puolustuksen näille edellämainituille varpaille saatuaan räjähdysmäinen uhka hyökkäämään rimalle, riman päälle ja riman läpi.
Henkilökohtaisella tasolla homman rokkaamisen lisäksi JBA oli vahvassa iskussa ja yhteistyöjoukkue Jyväskylän Weikot Divari-B:ssä tarjoili lisävastuuta sekä pelejä niille jotka sitä tarvitsivat ja jaksoivat kantaa. Juna, raiteet ja niin edelleen.
– Syksystä ennen loukkaantumista jäi mieleen erityisesti se, miten hyvin meillä kulki joukkueena. Mulla oli hyvä kesä U18-maajoukkueen kanssa ja tavallaan tuntui että sit vaan jatkettiin siitä suoraan seurajoukkueessa, Panu muistelee.
– Joukkueessa oli hyvä meininki, moni pelaajista oli jo toista vuotta toiminnassa mukana ja ryhmä hitsautui nopeasti yhteen. Pelattiin joukkueena hyvin, treenattiin kovaa ja kaikki sai onnistumisia.
Tunne ja todellisuus kohtasivat joukkueen pärjäämisen ennustamisessa täydellisesti. Weikot selvisi pudotuspeleihin B-Divarin puolella positiivisella voittosuhteella ja vajaamiehinen JBA taisteli kynsin, hampain ja kuumemittarein Biisoneita vastaan A-Divarin finaaleissa, kaatuen lopulta saappaat jalkoihin niitattuna otteluvoitoin 1-3.
Panun oman koripalloelämän kohdalla vauhtia oltiin kelattu siinä määrin vakuuttavasti, että seuraavia etappeja miettiessä katseet kääntyivät kotimaan rajojen ulkopuolelle. Ihan juuri kuten kaiken pitikin mennä.
– Itelläkin homma alkoi rullaamaan ja silloin oli selkeä fiilis, että tässä on nyt asiat kaikki aika hyvin hallussa. Vastuuta tuli ja sain sen vastuun kannettua. Divarissa oli tottakai haasteita, ettei sitä nyt oltu läpi pelattu kokonaan, mutta uralla eteenpäin meneminen ja ne seuraavat askeleet oli myös mielessä, Panu pyörittelee.
– Ajatus oli tottakai vaan elää hetkessä ja keskittyä siihen kauteen, siihen joukkueeseen ja tehdä töitä jätkien kanssa, mutta tiesin koko ajan että tavoite on mennä eteenpäin. Jenkeistäkin oli parista ykkösdivarin koulusta kiinnostusta ja sinne oli halu jatkaa, mutta sinne päästäkseni se vaati vielä paljon kovaa harjoittelua.
Yksikään elokuvateollisuuden menestysteos ei ole kulkenut ruusuilla alusta loppuun. Keskivaiheilla tulee aina alakuloinen vastoinkäymisten loskasade vasten kasvoja. Vuoristoradassa on aina yksi vatsanpohjaa vääntävä vapaapudotus.
Elämä imitoi taidetta joskus äärimmäisen ikävällä tavalla.
Espoonlahden Urheiluhallin sunnuntai-ilta ja patellajänteen pettäminen olivat tämän vuoristoradan vapaapudotuksen hetki.
Pitkä tie takaisin
Patellavammat ovat polvivammasukupuun mustia lampaita. Kukaan ei pidä niistä, niistä ei mielellään puhuta eikä niitä ainakaan haluta nähdä.
– Leikkauksen jälkeen meni pari viikkoa aika normaalisti. Miten se nyt ikinä normaalisti leikkauksen jälkeen meneekään. Mutta, sitten alkoi vähitellen realisoitua, että tästä tulee pitkä juttu, Panu kertaa.
Kuten todettua, patellavammat todella ovat hanurista. Eikä kyse ole siitä, että kuntoutus olisi mahdotonta. Se on vain todella raskas, pahimmillaan tuskallisen hidas ja tapauskohtaisesti etenevä prosessi jonka maaliviivaa ei lähtötelineiltä näe. Urheilijan fyysistä jaksamista koetellaan. Henkisen kestämisen rajoja revitään äärimmilleen.
– Aluksi oli selkeä suunnitelma, että näin kauan menee ja sitten palataan. Se oli ihan sillä tavalla suoraviivainen se tavoite miten kuntoutus menee, Panu palauttaa mieleen kuntoutuksen alkuvaiheita.
Alku-, ja loppuhetkien väliin mahtuu kuitenkin yhden kokonaisen henkisen helvetin verran kuljettua matkaa. Miten kulkea pää pystyssä sellaista matkaa, jonka polun vaiheilla olet jatkuvasti varma, että nämä samat maisemat on nähty jo moneen kertaa?
– “Kolme kuukautta ja sit eteenpäin seuraavaan kuntoutuksen vaiheeseen”, oli jossain vaiheessa se aikaikkuna missä elettiin. Kun polvi ei sit edennytkään suunnitellusti, kolme kuukautta lisää. Sit taas kolme kuukautta lisää. Siinä kohtaa alkoi miettiä, milloin tämä oikeasti loppuu, Panu huokaa.
Tukea, apua ja uusia vastoinkäymisiä
Jokainen kuntoutusprosessin osa-alue hoiti hommansa juuri kuten pitää, mutta erityiset vammat ovat syystä erityisiä. Panun kohdalla kuntoutuksen vaiheiden kirjo oli kattava, mutta loppumattomalta tuntuva sinnikkyys yhdistettynä pohjalaiseen päättäväisyyteen ja valtakunnan kärkipään tukiverkostoon nykivät paluuta päivä päivältä lähemmäs.
Suunta oli joka päivä eteenpäin. Tuli onnistumisia tai vastoinkäymisiä, aina eteenpäin.
Ikinä ei kuitenkaan yksin.
– Apua sai joka suunnasta: lääkärit, fysioterapia, ravintoasiat ja muutenkin ympäriltä tuki oli vahvaa. Iso asia oli se, etten ollut koskaan yksin. Perhe, joukkue ja ympäristö tukivat koko ajan, Panu miettii.
– Kuntoutuksessa oli vaiheita. Polven saaminen liikkumaan, lihasvoimaharjoittelua ja jänteelle tehtäviä harjoitteita. Verenkiertoa rajoittava lihasvoimaharjoittelu toimi hyvin. Ihan joka paikassa ei ole Jyväskylän tapaisia puitteita ja Jyväskylä oli kyllä kuntoutuksen näkökulmasta erinomainen paikka käydä jotain tällaista läpi.
Loppukeväästä 2025 kuntoutus näytti kuitenkin jo kääntyvän loppusuoralle. Kontaktiharjoittelua, pienpelejä ja lopulta kesäharjoituksissa normaaleissa joukkueharjoituksissa mukana olemista. Lopullista, todellista voittoa edeltää kaikissa parhaissa tarinoissa kuitenkin viimeinen, yllättävä vastoinkäyminen.
Elämä imitoi taidetta joskus äärimmäisen ikävällä tavalla.
– Viime kesänä pääsin jo tunnustelemaan ihan kunnolla koripalloharjoituksia. Aluksi kaikki oli hallittua kontaktia ja samaan aikaan tehtiin edelleen paljon perusliikeratoja, mutta se oli kuitenkin koripalloharjoittelua. Toki, se oli vielä kaukana nykyisestä tasosta, Panu pyörittelee.
– Sitten tuli takareisivamma. Elokuussa ensimmäinen repeämä, ja kuusi viikkoa myöhemmin uudestaan. Se oli tosi raskas isku henkisesti. Silloin tuli samat ajatukset kuin polven kanssa: Jos tämä vielä kerran repeää, tarvitaan leikkaus ja mä olen taas koko kauden sivussa.
Paluu parketille
Takareisivamman kuntoutus taklattiin kuitenkin jo kokemuksen vahvistamalla otteella ja paluuta edeltäneet viikot sujuivat joukkueen mukana kevennetyllä ohjelmalla, mutta kuitenkin samaa arkea eläen. Täysin henkäyksin paluusta nauttiminen tapahtui kuitenkin vasta vuodenvaihteen jälkeen täysillä joukkueen mukaan hypätessä.
Sivukorilla apukoutsin päälle lay-upien runnomisesta pääareenalle siirtyminen ei välttämättä sivusta seuraajalle tunnu isolta asialta, mutta urheilijalle hyppäys on merkittävä.
– Kaiken kuntouttamisen ja pitkään kuljetun matkan jälkeen on silti eri asia olla mukana joukkueen treeneissä vain puolittain kuin oikeasti hypätä messiin pää edellä. Vaikka olin koko ajan mukana arjessa, kunnolla kentälle palaaminen muutti kaiken, Panu kertoo.
– Pelaaminen tekee siitä paljon aidompaa. Pääsee oikeasti mukaan muiden kanssa, pääsee tosissaan kamppailemaan ja kilpailemaan, eikä tee enää vain omia juttuja sivussa.
Syvään päähän hyppääminen sopii Panun luonteelle paremmin kuin hyvin, mutta suurin rohkeuden ja kasvun mittari tällä hetkellä on maltin ja järjen mukana pitäminen korkean painetason kilpailullisessa ympäristössä. Vaikka vihreä valo pelaamisen suhteen palaa, ei konetta voi revittää joka tilanteessa äärimmilleen.
Samalla pitäisi pystyä treenaamaan ja pelaamaan ilman, että miettii omaa kroppaansa liikaa tai varoo kuntoutettuja vammoja. Vaakaa ei voi olla helppo pitää tasapainossa.
– Alussa joutui keskittymään paljon siihen, miltä jalka tuntuu. Ei pystynyt keskittymään pelkästään peliin, vaan koko ajan tarkkaili kroppaa. Nyt ne ajatukset ovat jo hiljaisempia, vaikka välillä ne vielä nousevat esiin, Panu toteaa.
– Toisaalta haluaisi myös mennä vaan täysillä ja välillä haluaisi ohittaa kropan varoitusmerkkejä. Se on inhimillistä pitkän tauon jälkeen, mutta kyllä tässä on oppinut malttamaan ja pitämään asiat perspektiivissä. Ylikovaa puskeminen kehittymisen vuoksi vai pitkä huili, se päätös on helppo. Keskityn nyt siihen, että saan laadukkaita treenejä ja tapahtumia arkeen enkä kiirehdi.
Se arki näyttää Panun ja joukkueen kohdalla erittäin kiinnostavalta. Vertailua Panun edelliseen JBA-joukkueeseen on mahdotonta tehdä, eikä siitä olisi kenellekään hyötyäkään, mutta kotiedusta kamppaileva ja erityisesti vieraskentällä venymiskykyä esitellyt ryhmä on varmasti yllätysvalmis kevään koitoksissa. Kuten tapana on Monnarilla ollut.
Monet keväät huppari päällä penkiltä nähnyt Lapuan Kobrien kasvatti omaa sen luokan organisaatiotason osaamista ja kokemusta, että jo lyhyellä paluun jälkeisellä otannalla mies on valmis kannattelemaan nuoren ryhmän henkisen johtajan viittaa kun sille tarve on. Esimerkin voimalla harjoituksissa ja peleissä perusasioiden standardeja korkealla pitävänä pelaajana kevään pelit ovat juuri ne, joissa nykyinen JBA-miehistö Panua eniten tarvitsee.
Kevään pelit ja ihan jokapäiväinen pukkarikäyttäytyminen.
– Kevät näyttää joukkueen osalta vielä avoimelta. Sarja on tasainen ja töitä riittää, jos halutaan mennä pitkälle, Panu muistuttaa.
– Koen tuovani joukkueeseen rauhallisuutta ja varmuutta. Kentällä kokemusta tilanteisiin, jotka monelle ovat uusia, ja pukukopissa sellaista tietynlaista auktoriteettia. Ettei noi nuorimmat nyt ihan kiipeile seinille.
Marraskuusta 2022 helmikuuhun 2026 on ollut pitkä ja kivinen tie. Sen tien on Panu Blomgren kulkenut tavalla, josta joka ikinen vastoinkäymisten kanssa kamppaileva nuori, tai vähän vanhempikin urheilija voi ottaa oppia ja saada uskoa oman tiensä kulkemiseen.
Kirkkaana syksyllä 2022 loistava tulevaisuus on edelleen horisontissa, vaikka se pilvien takana hetken olikin. Nyt se tulevaisuus kurkistaa taivaanrannasta keväisen auringonnousun lailla.
Siksi on jotenkin runollisen kaunista, että matkalla kevään kuumimpiin peleihin juuri Panu, joka on kokenut ja nähnyt enemmän haasteita urheilijana kuin olisi kenenkään tarpeellista nähdä ja kokea, on tälle nuorelle ryhmälle rauhoittava ja turvaa tuova hahmo. Kentällä ja sen rajojen ulkopuolella.
– Koko kolmen vuoden kuntoutus ja se matka muutti myös suhtautumista tähän kaikkeen. Ymmärsin paremmin, kuinka hienon mahdollisuuden äärellä tässä ollaan. Se, mitä meillä täällä on, on tosi ainutlaatuista, Panu vakuuttaa.
– Nuorena moni asia tuntuu tapahtuvan itsestään, eikä kaikille asioille osaa antaa niille kuuluvaa arvostusta.
JBA vs Lappeenrannan NMKY Monnarilla perjantaina 20.2. klo 18:30.
Huom! Alkavan hiihtoloman kunniaksi tähän matsiin ilmainen sisäänpääsy
kaikille alle 18-vuotiaille!
